Siirry sisältöön
A man fueling up a mail truck

Kumppanuudet

4 minuutin lukuaika

Ammattiliikenteen sähköistyminen etenee – ilmastotavoitteiden tulee olla kunnianhimoiset

Suomen on valittava liikenteen energiaratkaisuissa isompi vaihde, jos halutaan päästä tavoitteeseen puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä (vuoden 2005 tasoon verrattuna) ja saavuttaa kokonaan fossiiliton liikenne vuonna 2045. Suomen Akatemian verotutkimuksen huippuyksikkö FIT nosti jo syksyllä 2022 esiin huolen siitä, ettei päästötavoitteisiin olla pääsemässä. Ammattiliikenteen ja sen ratkaisujen parissa työtä tekevien kalenterit kertovat, että prioriteetit ovat kohdallaan – vastuullisuus ja siihen liittyvien liikenteen päästöjä vähentävien ratkaisujen käyttöönotto vievät nyt asiantuntijoiden aikaa. Kirittävää silti on.

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi tarvitaan useita ratkaisuja. Jo saatavilla olevilla ratkaisuilla, kuten uusiutuvalla dieselillä, biokaasulla ja sähköllä sekä tulevaisuudessa mahdollisesti vedylläkin on rooli ajoneuvojen käyttövoimana. Sähköistymisen osalta on päästy vauhtiin. Vuonna 2022 lähes viidesosa Suomessa ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli täyssähköautoja, ja sähkökäyttöiset työkoneet ovat löytäneet paikkansa kaupungeissa ja kaivoksissa. Tämän lisäksi hybridityökoneissa polttomoottori ja sähkömoottori ovat käytössä rinnakkain ja mahdollistavat uusiutuvan energian hyödyntämisen molempien käyttövoimien osalta. Kaupunkiliikenteessä puolestaan vielä muutama vuosi sitten harvinaiset sähköiset jakeluautot ovat nyt arkinen näky.

Neste ja Posti ovat kumppaneina yhdistäneet voimansa ja kertovat tässä kumppanuusblogissa ratkaisuista, joilla hiilijalanjälkeä on lähdetty pienentämään. Äänessä ovat Postin Ilmasto- ja luontojohtaja Anna Heino ja Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen strategiajohtaja Pekka Vikström.

Anna:

“Suomessa liikenteen päästöt muodostavat viidenneksen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Tieliikenteen päästöistä vähän yli puolet tulee henkilöautoista, ja raskaan liikenteen osuus on reilu kolmannes. Yrityksissä nyt tehtävillä päätöksillä vaikutamme siihen, miten päästötavoitteiden saavuttamisessa onnistutaan. Postilla näytämme alallamme suuntaa, sillä olemme rakentaneet kalustoamme ja kuljetuksiamme koskevan kunnianhimoisen tiekartan fossiilittomaan kuljettamiseen siirtymisestä, ja olemme myös siirtyneet suunnitelmista käytännön toteutukseen. Lyhyen aikavälin tavoitteemme on painaa omat päästömme nollaan ja kuljettaa fossiilivapaasti vuoteen 2030 mennessä. Pitkän aikavälin tavoitteemme on olla kaikkien päästöjemme, myös arvoketjun, osalta nettonollassa vuoteen 2040 mennessä. Science Based Targets -aloite on hyväksynyt molemmat tavoitteet, jälkimmäisen ensimmäisenä logistiikkayrityksenä maailmassa.”

Pekka:

‘’Tavoitteenamme Nesteellä on auttaa asiakkaitamme vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä uusiutuvilla ja kiertotalousratkaisuillamme vuosittain vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Kumppanuuksiemme kautta ja tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa meillä on ollut mahdollisuus kehittää asiakkaidemme tarpeisiin vastaavia ratkaisuja ja tukea asiakkaidemme vastuullisuustyötä päästöjen pienentämiseksi.

Posti on asiakkaanamme ollut edelläkävijä ja hyödyntänyt menestyksekkäästi useita tarjolla olevia ratkaisuja kuljetustensa päästöjen pienentämiseksi. Neste toi Suomessa vuonna 2017 markkinoille Neste MY Uusiutuva Diesel -polttoaineen, jonka käytöllä voi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä keskimäärin 90 %* polttoaineen koko elinkaaren aikana verrattuna fossiiliseen dieseliin. Vuonna 2022 täydensimme päästöjä vähentäviä ratkaisujamme tarjoamalla yritysasiakkaidemme tarpeita vastaavan Neste LatausTM sähköautojen latauspalvelun varikoille ja työpaikoille sekä kuluttaja-asiakkaita palvelevan Neste MY Uusiutuva LatausTM sähköautojen suurteholatauspalvelun. Neste MY Hiiljalanjälki -palvelun avulla asiakkaamme voivat seurata liikenne- ja työkonekalustonsa energiankulutusta sekä raportoida kasvihuonekaasupäästönsä ja Neste MY Uusiutuvalla Dieselillä ja Neste MY Uusiutuvalla Polttoöljyllä saavutetut päästövähenemät halutulta ajanjaksolta.’’

Anna:

‘’Päätimme vuonna 2019 tavoitteestamme olla omien päästöjemme osalta nollassa vuoteen 2030 mennessä. Sittemmin olemme tiukentaneet tavoitteitamme muun muassa sisällyttämällä myös kumppanien tekemän kuljettamisen tavoitteen piiriin. Vaikka muutos ei tapahdu sormia napauttamalla, olemme jo hyvässä vauhdissa. Pakettijakelun pakettiautoista sähköisiä on tämän vuoden lopussa jo yli 40 prosenttia. Rekka-autoista biokaasua ja sähköä käyttää vuoden lopussa jo lähes 30 prosenttia ja keskiraskaista kuorma-autoista yli 20 prosenttia. Olemme pelkästään tämän vuoden aikana hankkineet tai hankkimassa yli 150 sähkö- ja biokaasuautoa.

Toimivalla lataus- ja tankkausinfralla on olennainen rooli tiellä kohti fossiilitonta ammattiliikennettä. Tällä hetkellä esimerkiksi raskaita sähköautoja ladataan lähinnä omien terminaalien yhteydessä, mutta tulevaisuudessa entistä useammin reitin varrella siten, että lataus voidaan sovittaa osaksi reittisuunnittelua ja kuljettajan taukoja. Infran nopea kehittäminen nopeuttaa logistiikan vihreää siirtymää.

Pekka:

“Yritysasiakkaidemme ilmastotavoitteet sekä heidän asiakkaidensa odotukset päästöjen vähentämisestä ovat lisänneet näihin liittyvien ratkaisujen kysyntää. Tähän vaikuttavat myös yrityksen koko ja kalusto. Edelläkävijät kuljetusalalla ovat siirtyneet uusiutuvien polttoaineiden käyttöön ja samaan aikaan on nähtävissä, että ammattiliikenne sähköistyy ennustettua nopeammin. Sähköautojen valikoiman ja kustannuskilpailukyvyn parantuminen edesauttavat sähköistymistä. Raskaiden ajoneuvojen ja työkoneiden käyttövoimatarpeisiin ei kuitenkaan ole yksittäistä ratkaisua. Kuljetusliikkeet tulevat lähitulevaisuudessa operoimaan sekakalustolla, jossa ne hyödyntävät eri käyttövoimia. Uusiutuvalla dieselillä on tärkeä rooli muun muassa painavien ja pitkää matkaa ajavien ajoneuvoyhdistelmien sekä raskaiden työkoneiden käyttövoimana. Ilmastonmuutoksen torjumisen näkökulmasta on tärkeintä, että kaikkia ratkaisuja hyödynnetään monipuolisesti ja että energialähteet ovat uusiutuvia.

Nesteellä sähkölatauspalvelun tarjoaminen kuljetusyritysten omiin toimipisteisiin oli ensimmäinen askel liikenteen sähköistymisen tukemisessa. Postin kaltaisten kumppaneiden kanssa tehtävä yhteistyö on avainasemassa, kun kehitämme tulevaisuuden ratkaisuja liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Tästä kehitystyöstä ja opeista on hyötyä myös alan pienemmillekin toimijoille. Nykyisten ratkaisujen ja myös tulevaisuuden innovaatioiden osalta kaikkien panosta tarvitaan, jotta saavutamme kunnianhimoiset päästötavoitteet.”

*) Elinkaaren aikaisten päästöjen ja päästövähenemän laskentamenetelmät ovat EU:n uusiutuvaa energiaa koskevan direktiivin II (2018/2001/EU) mukaisia.