20 Joulukuu 2023

Neste kaksinkertaisti prosessoimansa jätemuovin määrän vuonna 2023

Neste Oyj, Lehdistötiedote, 20.12.2023 klo 12

Kuva: Nesteen Porvoon jalostamolla on prosessoitu jo yli 6 000 tonnia nesteytettyä jätemuovia. Lähde: Neste

  • Neste on tähän mennessä prosessoinut yli 6 000 tonnia nesteytettyä jätemuovia.
  • Nesteytetty jätemuovi jalostetaan korkealaatuiseksi raaka-aineeksi uusien muovien tuotantoon kiertotalouden edistämiseksi.

Neste on saanut onnistuneesti päätökseen uuden sarjan nesteytetyn jätemuovin teollisen mittakaavan koeajoja Porvoon jalostamollaan kemiallisen kierrätyksen kehittämiseksi. Vuoden 2023 jälkipuoliskon koeajot kaksinkertaistivat Nesteen prosessoiman nesteytetyn jätemuovin kokonaismäärän yli 6 000 tonniin. Vuoden 2023 prosessointivolyymiltaan suurimman koeajon aikana nesteytetyn jätemuovin määrä nousi ensimmäistä kertaa yli 2 000 tonniin. Koeajojen avulla tuotetaan korkealaatuista ISCC PLUS -sertifioitua raaka-ainetta uusien muovien tuotantoon.

“Ilmastopäästöjä hillitseviä ratkaisuja tarvitaan kiireellisesti, ja samalla on ratkottava maailmanlaajuista muovijätehaastetta”, sanoo Heikki Färkkilä, Vice President Chemical Recycling Nesteeltä. “Prosessoimme yhä suurempia määriä jätemuovia, mikä on osoitus sitoutumisestamme kemiallisen kierrätyksen kehittämiseen. Nämä prosessointimäärät osoittavat myös kumppaneidemme, toimittajiemme ja koko toimialan sitoutumisen: uskomme kemiallisen kierrätyksen kaupallisessa mittakaavassa edistävän muovien kiertotaloutta tulevina vuosina.”

Volyymit kasvavat jatkuvasti

Koeajoissa hyödynnetään Nesteen jalostamon nykyisiä prosessiyksiköitä, ja niiden myötä edetään kohti jatkuvaa kaupallista prosessointia. Nesteen Porvoon jalostamolle rakennetaan parhaillaan uutta laitosta, jonka avulla yhtiö pystyy kasvattamaan nesteytetyn jätemuovin prosessointikapasiteettinsa 150 000 tonniin vuodessa. EU:n innovaatiorahaston rahoittaman PULSE-hankkeen ensimmäinen vaihe on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2025 alkupuoliskolla. Neste investoi hankkeeseen 111 miljoonaa euroa. PULSE-hankkeella tavoitellaan 400 000 tonnin vuotuista nesteytetyn jätemuovin prosessointikapasiteettia. 

Neste turvaa nesteytetyn jätemuovin hankinnat useiden toimittajien avulla. Nesteytetyn jätemuovin prosessointi edistää kemiallisen kierrätyksen kehittämistä ja auttaa yhtiötä Porvoon jalostamon muutoksessa uusiutuvien ja kiertotalousratkaisujen tuotantopaikaksi, kuten tiedotimme aiemmin tänään.

Neste Oyj

Susanna Sieppi
Viestintäjohtaja

Lisätietoja: Yhteydenotot Nesteen mediapalveluun, puh. 0800 94025 / media@neste.com (arkisin 8.30–16.00). Voit tilata Nesteen tiedotteita osoitteessa https://www.neste.fi/konserni/medialle/tiedotteet-ja-uutiset/tilaa-tiedotteita.

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kiertotalouden vauhdittamiseksi. Yhtiö jalostaa jätteitä, tähteitä ja innovatiivisia raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi sekä muovien ja muiden materiaalien vastuullisiksi raaka-aineiksi.

Maailman johtavana uusiutuvan lentopolttoaineen ja uusiutuvan dieselin tuottajana sekä polymeerien ja kemikaalien valmistukseen tarkoitettujen uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineisiin perustuvien syöttöaineratkaisujen edelläkävijänä, Neste auttaa asiakkaitaan vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. 

Yhtiön tavoitteena on tehdä Porvoon öljynjalostamosta Euroopan vastuullisin jalostamo vuoteen 2030 mennessä. Neste on sitoutunut saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon vuoteen 2035 mennessä ja aikoo vähentää myymiensä tuotteiden päästöintensiteettiä 50 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Neste on myös asettanut korkeat tavoitteet luonnon monimuotoisuudelle, ihmisoikeuksille ja toimitusketjulle. Yhtiö on valittu toistuvasti Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin ja maailman vastuullisimpien yritysten Global 100 -listalle. Vuonna 2022 Nesteen liikevaihto oli 25,7 miljardia euroa. Lue lisää: neste.fi