Neste, Recycling Technologies ja Unilever yhdistävät asiantuntemuksensa jätemuovin kemiallisten kierrätyksen testaamisessa ja validoinnissa
Neste Oyj, Lehdistötiedote, 16.10.2020 klo 09:05
Kuva: Jätemuovista Plaxx-öljyä, Recycling Technologies
Neste sekä muovin kierrätysteknologian toimittamisen asiantuntija Recycling Technologies ja johtavien globaalien tuotemerkkien kulutustavaroiden valmistaja Unilever aloittavat yhteistyön kehittääkseen ja edistääkseen muovijätteen kemiallista kierrätystä. Yhdistyneen kuningaskunnan tutkimus- ja innovaatioyhteisö UK Research and Innovation (UKRI) on myöntänyt kyseisten kolmen yhtiön yhteishankkeelle 3,1 miljoonan punnan rahoituksen. Hankkeessa kehitetään ratkaisuja vaikeasti kierrätettävien muovipakkausten kierrättämiseksi yhdistämällä omilla aloillaan maailman johtavien yhtiöiden asiantuntemuksen. Hanke keskittyy erityisesti sellaisten muovipakkausten talteenottoon ja uudelleenkäyttöön, jotka tällä hetkellä joko poltetaan, viedään kaatopaikoille tai viedään Yhdistyneestä kuningaskunnasta ulkomaille.
Kolmivuotisessa hankkeessa Recycling Technologies valmistaa jätemuovipakkauksista omilla laitteillaan Plaxx®-nimistä öljyä. Öljy toimitetaan Nesteelle, joka analysoi ja testaa sen laadun ja soveltuvuuden jatkojalostukseen, jossa siitä voidaan valmistaa korkealaatuista drop-in-raaka-ainetta uusien muovien ja muovipakkausten valmistukseen niin, että kyseiset muovien laatu vastaa neitseellisistä raaka-aineista valmistettuja muoveja. Unilever tulee mukaan Nesteen ja Recycling Technologiesin jo vakiintuneeseen yhteistyöhön ja tuo siihen osaamistaan kierrätykseen soveltuvien pakkausten suunnittelusta.
UKRIn myöntämällä rahoituksella tuetaan ja parannetaan Recycling Technologiesin kemiallisen kierrätyksen laitoksen testausta ja muuta kehitystä. Laitosta rakennetaan parhaillaan Binn Farmin toimipaikkaan Skotlannin Pertshiressä. Yhteistyön ansiosta yhtiö pystyy parantamaan järjestelmiään sellaisiksi, että jätemuovi voidaan prosessoida optimaalisesti Plaxx®-öljyksi. Öljystä voidaan jatkojalostaa Nesteen jalostamolla laadukasta syöttöainetta uusien muovien valmistukseen. Yhteistyössä kehitetään lisäarvoa tuottavia uusia käyttötarkoituksia vaikeasti kierrätettäville jätemuovimateriaaleille, kuten kalvoille, kuorille ja pusseille, joista saatavaa materiaalia voitaisiin hyödyntää uusien pakkausten valmistuksessa.
Nesteellä on kattavaa kokemusta heikkolaatuisten jäte- ja tähderaaka-aineiden, kuten uusiutuvaa alkuperää olevien öljyjen ja rasvojen, käsittelystä ja jalostamisesta korkealaatuisiksi tuotteiksi, esimerkiksi polymeeri- ja kemikaalituotannon raaka-aineiksi. Neste on sitoutunut kehittämään useiden kumppaneiden kanssa skaalautuvia ratkaisuja vauhdittamaan muovin kierrätystä. Yhtiön tavoitteena on aloittaa nesteytetyn jätemuovin käyttö jalostuksen raaka-aineena, jolla voidaan korvata fossiilisen öljyn käyttöä uusien muovien raaka-aineiden tuotannossa. Recycling Technologiesin kanssa tehtävän yhteistyön ansiosta Neste pystyy nopeuttamaan yhden hyvin lupaavan kemiallisen kierrätysteknologian kehitystä.
”Odotamme innolla Unileverin tuloa mukaan hankkeeseen, joka perustuu Nesteen käynnissä olevaan yhteistyöhön Recycling Technologiesin kanssa. UKRIn rahoitus tälle uraaurtavalle yhteishankkeelle auttaa nopeuttamaan kemiallisen kierrätyksen kehitystä. Hanke tuottaa uutta tietoa siitä, miten pakkausten kierrätettävyyden suunnittelulla voitaisiin parhaiten kasvattaa sellaisten pakkausjätteiden kierrätysastetta, joita ei ole tähän mennessä voitu kierrättää. Tällaiset muovin arvoketjuun kuuluvien toimijoiden yhteistyöhankkeet ovat keskeisiä, kun halutaan vauhdittaa siirtymistä muovien kiertotalouteen”, toteaa Nesteen Renewable Polymers & Chemicals -liiketoiminnasta vastaava johtaja Mercedes Alonso.
”Olemme iloisia UKRIn myöntämästä apurahasta, jonka avulla Yhdistynyt kuningaskunta voi siirtyä etulinjaan seuraavan sukupolven muovien kierrätysjärjestelmien kehityksessä. Nesteen kanssa tekemämme yhteistyön ansiosta voimme hioa ja parantaa teknologiaamme ja tuottaa jätemuovista hyödyllistä raaka-ainetta petrokemianteollisuuden toimitusketjuun. Näin voidaan lisätä kierrätetyn muovin osuutta uuden muovin tuotannossa. Unileverin kanssa tekemässämme työssä tunnistetaan nykyisen mekaanisen kierrätyksen kannalta vaikeasti kierrätettävät muovit ja tutkitaan, miten muovien kierrätettävyyttä voidaan parantaa pakkaussuunnittelulla. Samalla varmistetaan yhteensopivuus Recycling Technologiesin kemiallisten kierrätysprosessien kanssa, jotta kierrätysmateriaaleja voidaan hyödyntää uusissa pakkauksissa,” Adrian Griffiths, Chief Executive ja Recycling Technologiesin perustaja sanoo.
”Olemme erittäin tyytyväisiä, että voimme olla mukana Recycling Technologiesin ja Nesteen yhteistyössä ja kehittää ratkaisuja tällä hetkellä vaikeasti kierrätettäville muoveille, kuten muovikalvoille ja joustomuovipakkauksille. Olemme yhteistyön osana sitoutuneet tarkastelemaan tuotteidemme suunnittelua kierrätettävyyden näkökulmasta. Lisäksi selvitämme mahdollisuutta käyttää kierrätettyä materiaalia tuotepakkauksissamme, mikä tarjoaisi materiaalille uuden markkinan ja lisäisi sen arvoa. Unilever on sitoutunut puolittamaan pakkauksissa käytettävän neitseellisen muovin määrän vuoteen 2025 mennessä. Se tehdään muun muassa lisäämällä kierrätysmuovin käyttöä. Yhteistyö kumppaneiden ja alan asiantuntijoiden kanssa onkin tärkeää, koska yhdessä pystymme kehittämään ratkaisuja tehokkailla ja skaalautuvilla innovaatioilla,” kertoo Sebastian Munden, Executive Vice President, Unilever UK & Ireland.
Neste Oyj
Susanna Sieppi
Viestintäjohtaja
Lisätietoja:
Neste
media@neste.com (arkisin klo 8.30–16.00).
Heikki Färkkilä, Vice President, Chemical Recycling, Renewable Polymers and Chemicals. Yhteydenotot Nesteen mediapuhelimeen, puh. 050 458 5076 /Recycling Technologies
Simon Eaton – Crofton Communications, simon.eaton@croftoncomms.com, +44 (0)7879 617802
Unilever
Neste lyhyestiNeste (NESTE, Nasdaq Helsinki) tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen vastaiseen kamppailuun ja kiertotalouden vauhdittamiseen. Jalostamme jätteitä, tähteitä ja innovatiivisia raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi sekä muovien ja muiden materiaalien vastuullisiksi raaka-aineiksi. Olemme maailman johtava uusiutuvan dieselin ja vastuullisen lentopolttoaineen tuottaja ja kehitämme muovijätteen kemiallista kierrätystä muovijäteongelman torjumiseksi. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaita vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä uusiutuvilla ja kiertotalousratkaisuillamme vuosittain vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Olemme teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana ja olemme sitoutuneet hiilineutraaliin tuotantoon vuoteen 2035 mennessä. Aiomme myös prosessoida uusiutuvia ja kierrätysraaka-aineita kuten jätemuoveja öljynjalostuksen raaka-aineina. Meidät on valittu toistuvasti Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin ja maailman vastuullisimpien yritysten Global 100 -listalle. Vuonna 2019 Nesteen liikevaihto oli 15,8 miljardia euroa, ja 82 % yrityksen vertailukelpoisesta liikevoitosta tuli uusiutuvista tuotteista. Lue lisää: neste.fi ja www.neste.fi/vastuulliset-ratkaisut/tuotteet/muovit
Recycling Technologies lyhyesti
UK-based company, Recycling Technologies, is on a mission to accelerate the evolution of plastic into a more sustainable material. Currently, 88% of the plastic used in the world is either buried, burned or leaked into the environment1. This means that the world recycles only 12% of the 359 million tons of plastic produced each year2. Recycling Technologies has developed an innovative technology, the RT7000, which turns hard-to-recycle plastic such as films, bags, laminated plastics into an oil, called Plaxx®, used as a feedstock for new plastic production. The RT7000 is modular and small-scale, designed to fit easily onto existing waste treatment and recycling sites, providing a scalable solution to recycle waste plastic anywhere in the world. For further information, please visit www.recyclingtechnologies.co.uk.
1. McKinsey&Co – How plastics-waste recycling could transform the chemical industry
2. PlasticsEurope – Plastics − The Facts 2019
Unilever lyhyesti
Unilever is one of the world’s leading suppliers of Beauty & Personal Care, Home Care, and Foods & Refreshment products with sales in over 190 countries and reaching 2.5 billion consumers a day. Unilever has around 400 brands found in homes all over the world, including Dove, Knorr, Dirt Is Good, Rexona, Hellmann’s, Lipton, Wall’s, Lux, Magnum, Axe, Sunsilk and Surf.
Unilever’s Sustainable Living Plan (USLP) underpins the company’s strategy and commits to:
• Helping more than a billion people take action to improve their health and well-being by 2020.
• Halving the environmental impact of our products by 2030.
• Enhancing the livelihoods of millions of people by 2020.
For more information about Unilever and its brands, please visit www.unilever.com
For more information on the USLP: www.unilever.com/sustainable-living/